AADALANDIA

Muuttaminen on kamalaa. Tulevalla viikolla saamme avaimet ja sitten alkaa maalaminen ja tapetointi. Kaappeihin ja vaatehuoneeseen kertynyttä "töönää" on heitetty pois säkkitolkulla ja todennäköisesti urakka ei ole vielä puolitiessäänkään! Miksi sitä pitää leikkiä kaiket päivät hamsteria ja jemmata nurkkiin sellaista tavaraa ja vaatetta, mitä ei koskaan enää tule käyttämään. Hyvänä esimerkkinä se, että en ole todellakaan mikään kenkäfriikki ja ostan uusia kenkiä vain äärimmäisessä hädässä. Silti heitin jätesäkillisen kenkiä pois.

Aadan kanssa pakkaaminen on osoittautunut yllättävän haasteelliseksi. Tyttö riehaantuu hommasta niin, että oksat pois. Tosin tänään sanoin Aadalle, ettei koskisi täyttämiini laatikoihin, eikä tyhjentäisi niitä pitkin kämppää. Tyttö lupasi olla koskematta ja laatikot saivatkin olla ihan rauhassa ainakin tämän illan. Uskomatonta!

Aadalle on alkanut nyt sitten tulla kyselyikäkin. Onneksi tyttö ei vielä esitä maatamullistavia kysymyksiä, mutta tänään selitin tytölle, "mistä banaanit tehdään?" ja jatkokysymyksenä vastaukseeni tyttö halusi tietää, että "missäs sitten peruna kasvaa?". Niitä haastavia kysymyksiä odotellessa!

Syssyn tullen menee Aadulin elämäkin mullin mallin, kun edessä on muutto uuteen kotiin ja vaihto perhepäivähoidosta päiväkotiin. Aadalla kävi kyllä melkoinen tuuri tuon päivähoitopaikan kanssa. Tyttö pääsee pienten ryhmään, jossa on ainoastaan kahdeksan lasta. Ihan lähin päiväkoti ei Aadalle paikkaa tuottanut, mutta kävelymatkan päässä tämäkin (750 m). Muutamme nyt sitten ihan mummolan naapuriin, joten apua päivärutiineihin on tarjolla nyt sitten puolin ja toisin. Tämä lohduttaa nyt edes vähän, kun toinen mummu muuttikin kesällä niin kauas, että ties koska taas näemme.

Aada alkaa olla puheentuottajana jo siinä vaiheessa, että saamme päivittäin kuulla hauskoja(kin) juttuja. Viimeksi tänään Aada katseli isänsä jotain "pelinappula" hämähäkkiä ja totesi ensin kauhistuneena "Hyi hitto!" (tämä on kopio äiti-ihmisen reaktiosta hämähäkkejä kohtaan) "Ei sitä tarvi pelätä" (isukin kommentti) "Se on kiltti..." (ilmeisesti hoidossa opittua) "...ja muovinenkin"

Aadan hoitotäti nauroi yksi päivä Aadan kohteliaille pöytätavoille. Tyttöhän on ollut aina huono syömään, mutta nyt homma alkaa mennä ihan ökkeriksi... vai mitä pitäisi sanoa lapselle, joka ruokapöydässä kieltäytyy kohteliaasti tarjotusta ruoasta "kiitos, mutta ei kiitos".

En muista olenko kirjoitellut, mutta päiväkuivaksihan tyttö oppi kesä-heinäkuussa. Homma sujui oikeastaan sitä rataa, että otimme tytöltä kotosalla ollessa viikon ajan vaipan ja housut pois sisällä ja homma alkoi sujua heti. Päiväunetkin tyttö on nukkunut ilman vaippaa ja ilman vahinkoja. Käytännössä tyttö on myös yökuiva, jos herää kerran yöllä pissalle (useimmiten). Joskus vielä kuitenkin ilman heräilyjä onnistuneen yön jälkeen aamuyöstä saattaa tulla vaippaan liraus, joten olemme yövaippaa tytöllä vielä pitäneet.

Niin se aika vain vilistää. Isukinkin kesäloma jo mennä viuhahti. Viime viikko oli isukin ja Aadan viimeinen kesälomaviikko, mutta isukkipa sairastui viikko sitten sunnuntaina oikein kunnolla. Kuumetta oli rutkasti ja keskiviikkona lääkärissä tulehdusarvo oli reilusti yli 100. Keuhkokuvista sitten paljastui, että kyseessä on keuhkokuume. Ei muuta kuin Aada pariksi päiväksi mummon ja papan hoiviin. Äiti-ihminen, kun kilttinä tyttönä on joutunut töissä kykkimään kaiket päivät. Tai olihan sitä lomaa äiti-ihmisellekin muutama päivä kerääntynyt ja ehdittiinhän me isukin kanssa ruottinlaivalla pyörähtää. Aada yökyläili enemmän kuin mielellään mummon ja papan luona.

Asunnon etsintä on edelleen käynnissä. Yhdestä asunnosta teimme jo tarjoustakin, mutta olemme ottaneet sen linjan, että hulluja emme lähde tarjoamaan. Tänään kävimme katsomassa melko kivaa asuntoa tässä ihan lähellä. Ihastuimme kaikki siihen ikihyviksi... tosin paikalla oli myös monta muuta ihastelijaa, joten pahalta vaikuttaa.

Aada oli tänään siis kesäloman jälkeen ekaa päivää hoidossa. Nyt Aada ei olekaan enää ryhmän pienin. Tekee ihan hyvää Aadallekin tuntea nyt olevansa jo iso tyttö. Hienosti tyttö kertoilee jo pitkiäkin juttuja. Tosin välillä asiayhteydet vähän loikkivat, mutta kovasti kuitenkin tuntuu asioita ymmärtävän ja yhdistelevän. Tyttö osaa myös maustaa juttujaan mukavasti... ainakin, kun kyse on uimassa käymisestä (ei todellakaan ole uskaltautunut veteen edes lastenaltaassa). On tyttö silti rohkaistunut kovasti, sillä kävimme tässä joku aika sitten Särkänniemessä ja siellä delfinaario oli todella toivottu ja odotettu kohde. Pelosta ei ollut enää häivääkään, vaan tyttö istui omalla penkillään koko esityksen ajan ja taputti ja hihkui onnellisena koko esityksen ajan. Alahuuli alkoi väpättää vasta, kun tyttö tajusi esityksen loppuvan.

Pottailussa meillä on edetty siihen pisteeseen, että tyttö on ollut kotona päivällä täysin ilman vaippaa. Kauppareissuistakin on vaipatta jo selvitty, samoin päiväunista. Vahinkoja ei ole sattunut ollenkaan ja pottakin alkaa olla jo lapsellinen kapistus. Aada käy avustettuna pytyllä pytyn supistajan päällä ja hienosti homma toimii. Tänään tosin harmitti, kun hoitopaikassa tyttö ei ollut saanut olla ilman vaippaa ollenkaan. Toisaalta ymmärtäähän sen, kun siellä oli uusi pieni tänään ekaa päivää ja hoitajan keskittyminen oli varmasti hänen totuttelemisessaan. Aadakaan, kun ei kuitenkaan osaa itse vielä housuja pukea ja riisua, joten siinä mielessä tarvitsee pissalla käymisessä vielä apua. Osaa kyllä sanoa reilusti etukäteen, että koska potalle/pytylle pitää päästä.

Kuningas E ja I
Linkki aukeaa klikkaamalla sitä ;)

2-vuotiaan idealismia kuvaa hyvin se, että mitään ei totella ja ohjeita ei kuunnella... Varsinkaan, jos ovien paiskominen on kiva leikki. Kerran äiti-ihminen sai kuulla Aadalta olevansa tyhmä ja tänään tyttö totesi, että "äiti on tuhma", kun kielsin häntä häiritsemästä lelulaatikkoa kokoavaa isukkia.

Eilen olimme taas vaihteeksi koko päivän mökillä. Oli niin lämmin, että Aada sai oleilla verannalla ilman vaippaa. Viimeisen viikon verran tyttö on ollut iltapäivät ja illat kotonakin ilman vaippaa ja housuja. Pottailu on alkanutkin sujua melko hienosti. Tyttö on alkanut selkeästi hoksata pottailun idean ja tänään päiväunetkin selvittiin kuivalla vaipalla ja ennen ja jälkeen saatiin isot pisut pottaan. Kakillekin tyttö menee potalle sen kummempia ilmoittamatta itsekseen. Tavoitteena oli oppia päiväkuivaksi kesän aikana ja näyttää siltä, että olemme ihan mukavasti saavuttamassa tavoitteen.

Juhannus sujui mukavasti mökillä, vaikkei aurinko näyttäytynyt kertaakaan koko päivänä. Onneksi ei ihan koko päivää santanut, vaikka jonkun verran ripottelikin. Sähköt tosin olivat päivällä muutaman tunnin poissa, mutta onneksi perinteinen grillailu ja savusaunan lämmittäminen onnistuvat ilman sähköäkin. Meidän juhannus oli siis aivan perinteinen ja illalla Aadan iltapuuron jälkeen lähdimme ajelemaan kohti kotia. Tytön oli tarkoitus nukahtaa autoon, mutta vielä mitä. Tyttö keksi väsyneenä kaikki temppunsa syljeskelystä pulauttamiseen, joten äiti-ihmisellä oli kyllä ajanvietettä takapenkillä koko matkan ajaksi. Kotiin päästyämme Aada kyllä nukahti melko pian kiltisti omaan sänkyynsä.

Aadan puhetaito tuntuu kasvavan vauhdilla päivä päivältä. Nyt tyttö ei enää välttämättä aina papukaijamaisesti toista kaikkea kuulemaansa, vaan osaa myös sanoa kuulemansa asian vähän eri sanoin. Kovin pitkää juttua tyttö ei silti vielä osaa kertoa ilman, että juttu muuttuu nännättelyksi ja innostuksissaan puhe on vielä välillä melko epäselvääkin. Päivä päivältä sanat ja ääntäminen kuitenkin jalostuu. S-kirjain on alkanut tulla jo sanan ensimmäisenäkin äänteenä, joten hienosti tyttö etenee opinnoissaan.

Tänään Aadan hoitotäti soitteli aamupäivällä, että tytön masu on ihan sekaisin. Puuro oli maittanut hyvin, mutta sen jälkeen oli alkanut kakkaralli ja viimeisessä satsissa oli menneet sitten housutkin pesukuntoon. Aadahan on pitkään jo kakkinut ihan vallan pottaan, mutta satunnaiset kurakakat tulevat niin yllättäen, ettei tyttö ehdi niistä ajoissa varoitella. Isukki sai kuitenkin tänään hakea Aadan hoidosta jo reilusti ennen puoltapäivää ja yhtä nopeasti rauhoittui Aadan massukin sitten. Ruokaa isukki oli antanut varovasti, mutta hyvin oli maittanut, eikä mitään jälkiseuraamuksia. Päiväunet tyttö jätti tänään kokonaan väliin ekan kerran elämässään. Iltapäiväulkoilun ja Vehoniemen reissun jälkeen tyttö oli kyllä niin sippi, että torkahti hetkeksi autoon ennen iltapuuroa. Huomenna olisi sitten hoitopäivä edessä taas, kun ei tästä saatu vatsatautia lopulta sitten hakemallakaan onneksi.

Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, 2-vuotias ei välttämättä tiedä, mitä haluaa, mutta uhmakkaasti kyllä ilmoittaa, mitä ei halua. Yhtenä päivänä Aada katseli keittiön seinää ja totesi rehvakkaasti siinä olevan rahkaa. Kyllä vain! Valkoisessa seinässä todellakin näkyi tarkemmin katsellen rahkaroiskeita. Mitään uutta ei ole sekään, että ikkunaa pitkin valuu maitoa ja verhoistakin saa olla putsaamassa tahroja tämän tästä. Jos jotain ei halua syödä tai juoda, miksi se pitää paiskata seinään? Toki me aikuiset usein vitsailemme sillä, että aamulla herättävä herätyskello olisi kiva heittää seinään. 2-vuotias ei vitsaile asialla vaan toteuttaa suunnitelman, jos siltä sattuu tuntumaan.

Onneksi Aadan uhmakkaat kiukkukohtaukset kestävät vain pienen hetken kerrallaan. Yleensä kiukkukohtauksen aikana tyttö heittäytyy maahan makaamaan ja raivoaa siinä hetken. Kun kiukkuun ei kiinnitä sen kummemmin huomiota, tyttö ei jaksa kauaa mieltään osoittaa vaan keksitään yhdessä jotain kivempaa puuhaa. Poikkeuksena oli yksi yö noin viikko sitten, kun tyttö oli taas kerran päättänyt, ettei aio nukkua omassa sängyssään. Äiti-ihminen oli eri mieltä asiasta, koska viideltä herättävä kello ei anna armoa, vaikka nukuttuja tunteja olisi kuinka vähän tahansa. Jos Aada nukkuisikin vieressä levollisesti, asia olisi ihan ok silloin tällöin, mutta yleensä nukkuminen on piehtarointia, potkimista, hikipisaroita ja tiivistä tunnelmaa. Loppujen lopuksi tyttö huusi kurkku suorana "APUA, AUTTAKAA", kun yritimme nukuttaa häntä omaan sänkyynsä. Työpäivä meni mukavasti kahden tunnin yöunilla ja iltapäivä torkkuessa sohvalla Aadan hyppiessä päällä...

Onpa kummallista! Meidän tytöstä on tullut ilmeisesti iso!

Tähän asti tyttö on pitänyt nukuttaa viereen ja kantaa siitä sitten omaan sänkyynsä. Tänään Aada kuitenkin ilmoitti isukille, joka yritti nukuttaa tyttöä viereensä päiväunille, että "omaan sänkyyn". Illalla sama juttu ja huusi perään vielä, että "ovi kiinni!". Sinne tyttö sitten nukahti omassa rauhassaan omaan sänkyynsä. No eipä tarvinnut päätään vaivata silläkään, että miten siitä huonosta tavasta, viereen nukahtamisesta, päästään joskus eroon.

Toinen isoksi kasvamisen merkki on varmaan se, että Aada osaa jo kertoa, milloin pissattaa (jos malttaa leikeiltään). Pari kertaa tässä kevättalven - kevään mittaan ennen kylpyä, tyttö on käynyt ihan itsenäisesti pisulla potalla (kun vaatteet ovat olleet jo pois ja olen vielä viimeistellyt kylpyä). Yhden kerran piti kylvystä päästä välillä potalle pisulle ja kova hätä silloin olikin. Isomman hädän Aada on tehnyt pottaan jo pidemmän aikaa. Tänään treenasimme pottailua ilman housuja ja silloin tyttö osaa ainakin mennä hienosti potalle ihan itse, kun tarve vaatii. Täytyy varmaan hankkia muutamat kunnolliset harkkahousut kesäksi niin homma lähtee pelittämään kunnolla. Vaipan kanssa tyttö nimittäin ei muista koko asiaa. Täytyy kyllä myöntää, että työssäkäynti hidastaa tällaisten asioiden opettamista lapselle. Hoitotädiltä ei voi vaatia 100% panostamista tällaiseen asiaan ja itse sitä on välillä työpäivän päätteeksi niin väsynyt, että on helpompi lätkäistä tytölle vaippa ja työntää leikkeihinsä... Mutta kyllä se tästä!

Otsikon lausetta Aada toistelee, kun vähän pelottaa tai jännittää. Viimeksi tänään kylvyssä, kun äiti-ihminen puhalteli kauhean monta saippuakuplaa kerralla ja Aada ei ollut aluksi ihan varma, tarviiko kuplia pelätä vaiko eikö. Suihkussa käymisestä ei vieläkään tule mitään. Tyttö pelkää päälle tulevaa vettä niin kovasti. Sama homma saunassa. Suhiseva kiuas on ihan liikaa.

Isukki on nyt ollut kaksi päivää Aadan kanssa kotosalla. Aadan hoitotäti on ollut koulutuksessa ja isukki vaihtoi keväämmällä lomarahansa vapaiksi, joten oli luonnollista, että hoitajan koulutuspäivät ovat isukin lomapäiviä. Ilmeisen kivaa on kaksikolla päivät olleet. Ulkoilleet ovat kovasti, syöneet hyvin ja leikkineet. Aadallakin on hyvä syömäkausi menossa ja tuntuu, että tyttö kasvaa nyt ihan silmissä. Kaksivuotis neuvolaan olisi pitänyt varata aika kuukausi ennen synttäreitä, mutta aika on vieläkin varaamatta. Äiti-ihminen ei kertakaikkiaan muista/jaksa/ehdi tehdä yhtään mitään "ylimääräistä". Neuvolaankin pitäisi soittaa soittoajalla ja töistä käsin ei ehdi mitään omia asioitaan kyllä hoidella. Tupa on täysi kettuilevia ihmisiä heti, jos homma ei kulje niin nopeasti kuin pitäisi. Noh, meikäläisen ammatissa on sentään helppo pistää takaisin ;)

Nyt sitä oikein ymmärtää, mitä tarkoitetaan sillä, että kivi vierähtää sydämeltä. Aadalla oli maaliskuussa jo se kaamea flunssa, joka vei ruokahalut. Sen jälkeen on ollut keuhkoputken tulehdus ja lievempi flunssa. Nenä vuotelee edelleen, muttei mitään sen kummempaa. Ruoka vain ei todellakaan ole maittanut reiluun kuukauteen. Tyttö ei ole syönyt kunnon ruokaa nimeksikään ja muukin syöminen on ollut lähinnä närpimistä. Herkkuja on uponnut jonkun verran ja samoin ranskalaisia perunoita, juustoa, myslipatukoita jne. Kamalaa katsottavaa on ollut, kun lapsi vain suurinpiirtein itkee ruokalautasen nähdessään, tönää sen pois tai heittää kaiken lattialle. 2-vuotias tietää, mitä haluaa.. tai ainakin, mitä EI halua. Kaikki kiukuttaa ja suututtaa.

Nyt kuitenkin kuin taikaiskusta, Aada on taas alkanut syömään ruokaa mukavaan malliin ja antaa myös auttaa syömisessä taas. Mikään ei ole sen ihananpaa katsottavaa kuin lapsen syöminen. Kivi on kirjaimellisesti vierähtänyt sydämeltä ja olo on taas kepeä. Vaikka kuinka olen yrittänyt ottaa asian kevyesti ja olla tekemättä syömättömyydestä mitään suurta numeroa, se on painanut silti mieltä.

Aada paukutti aamulla pikkuautolla lasista vitriinikaappia makkarissa. Me molemmat siinä sitten isukin kanssa kieltämään ja komentamaan, ettei niin saa tehdä. Aadan paukutus vain jatkui. Isukki siihen, että "täytyykö tulla antamaan selkään?" Aada siihen, että "jaa pusun?".

Pusu selkään jäi kuitenkin antamatta, kun onneksi löytyi muuta puuhaa. Hauskaa vappua kaikille!

Se meinasi sitten ihan tällä viikolla jo kesäksi ryhtyä. Mukavaahan se on, että on lämmin. Aadakin on nauttinut ulkoilusta, kun ei ole tarvinnut enää pitää paksuja rukkasia. Lapiointi sujuu vaivattomasti ja keinumaankin on tyttö päässyt. Liukumäkikin kiinnostaa, mutta Aada ei ole koskaan oikein ollut kiipeilijätyyppiä. Isukin kanssa tyttö kerran kiipesi naapuritalojen pienen liukumäen itse ylös ja pitkän pähkäilyn jälkeen oli päätynyt laskemaan liu-un alas mahallaan jalat edellä. Ei mikään mieletön rämäpää kuitenkaan kyseessä! Toisaalta samanikäisten lasten vanhemmat tuossa pihapiirissä ovat ihmetelleet, kun Aada höpöttää niin kovasti leikkiessään ja vieläpä ihan suhteellisen järkeviä lauseita. Eniten ihmetystä on herättänyt kuitenkin se, että tyttö osaa värit mennen tullen. "Punainen lapio, sininen lapio, oranssi lapio, vihreä ämpäri, possunpunainen lautanen" jne. Kysyinpä yksi päivä tytöltä eräästä kirjasta, että kuinka monta ankkaa kuvassa on ja Aadapa heti laskemaan, että "yski, kaski, kolme, NELJÄ ankkaa". Olemmehan me vähän numeroistakin jutelleet, mutta en todellakaan olettanut, että saisin noin kattavan vastauksen piirun alle 2 -vuotiaalta.

Viime viikolla isukki oli loppuviikosta muutaman päivän Ruotsissa työmatkalla. Aada oli mummon ja papan kanssa katsellut, kun isukki oli lähtenyt tilataksilla kotipihasta lentokentälle. Loppuviikon tyttö puhuikin sitten, kuinka "isi meni rekka-autolla Ruotsiin. Isi meni lentokoneella. Isi antoi pusun." Iltaisin sain vakuutella tytölle pitkään ennen nukahtamista, että isukki tulee pian takaisin. Voi sitä jälleennäkemisen iloa, kun isukki olikin sunnuntaiaamuna Aadan herätessä kotona.

Iloista vappua kaikille! Omalla kohdallani voin sanoa, että vappu on työläisen juhla nyt ihan kohdallaan. Sen verran rankat pari viikkoa on takana, että aion henkilökohtaisesti juhlia ihan vain nukkumalla ja lepäämällä. Aada on ollut taas nuhainen ja tukkoinen, joten yöt ovat menneet vähän niin ja näin. Olen nyt sitten tehnyt yhden työsopimuksellisen töitäkin ja allekirjoitin samaa työtä itselleni toisen pätkän, joka kestää syksyyn saakka. On tämä hoitoalan työsopimuspolitiikka vain mielenkiintoista... vaikka mitä siitä valittamaan tällaisena aikana. Pääasia on, että töitä riittää (ja voin sanoa, että riittää).

Koko perheen loman kunniaksi kävimme tänään Särkänniemessä tai tarkemmin sanottuna delfinaariossa katsomassa "isoja kaloja". Toki äiti-ihminen tietää, etteivät delfiinit ole kaloja ollenkaan, mutta Aadalle oli jotenkin helpompi kertoa etukäteen isoista kaloista. Aada katselikin ennen esityksen alkua rauhallisesti uikentelevia delfiinejä kiinnostuneena, mutta itse esityksen vauhdikas alku sai tytön pelästymään aivan valtavasti. Hysteerinen itkukin ihan tuli, kun delfiinit hyppivät ja vesi roiskui korkealle ilmaan. Aada katseli loppuesityksen kuitenkin turvallisesti isukin sylissä hiljaisen vakavana peukku syvälle suuhun painettuna. Kotimatkalla Aadan sanainen arkkukin sitten viimein avautui, kun kysyin, että mennäänkö katsomaan isoja kaloja uudelleen kesällä. Aadan yksioikoinen vastaus oli "ei". Tosin hetken päästä tyttö jo höpötti täyttä päätä "isoja kaloja, oiii, hyppäs, korkealle kattoon. Mennään kattoon." Saattaa siis olla, että palaamme asiaan vielä kesällä, kun Särkänniemeen täytyy kuitenkin suunnata possujunat sun muut testaamaan.

Niinhän siinä sitten kävi, että Aadan hoitotäti sanoi Maanantaina Aadan olleen vähän lämmin päiväunien jälkeen. En meinannut millään uskoa, että olisi kuumetta taas. Keskiviikon jälkeenhän Aadassa ei enää kuumetta ollut. Isukin tultua kotiin lähdimme kuitenkin saman tien viemään kuumeista Aadaa läheiselle lääkäriasemalle, jossa lääkäri totesi, että keuhkoputkentulehduksen kriiteerit tämä taudinkuva nyt täyttää. Niinpä Aada sai elämänsä ensimmäisen antibioottikuurin. Nyt mennään keskiviikossa ja pientä lämpöä on edelleen. Eilen, tiistaina, kuumetta oli 38 melkein koko päivän. Maanantain ja tiistain välinen yö meni ihan kuumeisena. Tyttö saa kuumeessa aina hyperaktiivisuuskohtauksia ja höpöttelee mitä mieleen tulee olematta hiljaa hetkeäkään... kunnes yhtä äkkiä sammahtaa. Ihmeen hyväntuulinen sairastupalainen Aada on kuitenkin koko alkuviikon ollut. "Äiti pussaa, äiti halaa, äiti natastaa (rakastaa) minua, äiti istuu tässä, Aada istuu tässä, Aada ottaa, Aada osaa, Aada laittaa, isi nukkuu töissä, Aada piirtää" jne. ovat  tytön hyväntuulisen olemisen keskeisiä lausahduksia.

Maanantaiaamu koitti ja äiti-ihminen jäi kotiin saikkuilemaan. Isukki vei Aadan hoitoon, vaikka yleisesti en kannatakaan ideaa siitä, että olen itse sairauslomalla ja lapsi olisi hoidossa. Tyttö ei ole kuitenkaan ollut viikkoon hoidossa ja kuumetta Aadalla oli viimeksi keskiviikkona. Lisäksi Aada on jo kovasti kysellyt hoitokavereidensa perään. Eilenkin Aada katseli ikkunasta pihalle ja näytti, että "Viivi leikkii". Aada kyllä oli hetken isukin kanssa pihaleikeissä eilen, mutta tyttö hetken lunta lapioituaan oli vain seissyt oven takana ja hokenut "sisälle". Sisällehän sitä oli sitten tultava. Lauantaina Aadaa ulkoiluttivat mummo ja pappa. Silloin tyttö vähän malttoikin leikkiä ulkosalla ja saikin ihanat punaiset omenaposket. Mummo tosin alkoi samana päivänä pärskiä ja lämmöthän ne olivat mummossakin nousseet sen verran, etteipä äiti-ihminen ole ainoa, joka tänään saikkuilee tämän taudin takia.

Saanpahan nyt sitten levätä rauhassa ja ehkä Aadakin pääsee hoidossa taas lusikkakammostaan, joka hänelle kehittyi viime päivinä. Kauhea stressi päällä, kun tyttö ei suostu todellakaan syömään mitään lusikalla (ja todella huonosti taas muutenkaan). Sormiruoatkin menevät hitaasti ja alkoivat ruokaideat hiljalleen loppua kesken. Porkkanat eivät kelvanneet sormiruokana pehmeiksi keitettyinä sen paremmin kuin raakoinakaan. Nakit ja mozzarellapallerot sen sijaan upposivat. Muroja tyttö veteli kuiviltaan ja muumikeksejä. Leipä tai mikään muukaan vähän terveellisempi ei kelvannut... Pillijuomia upposi kivoja määriä. Luin jostain, että tuon ikäisen lapsen energiatarve päivässä olisi noin 95 kaloria painokiloa kohti. Aadalla painoa on noin kymmenen kiloa, joten kaloreita pitäisi upota päivässä lähemmäs 1000. Pelkään pahoin, että jatkuvalla syöttämiselläkään (mitä siis touhu eilenkin lopulta oli, kun mikään ei kelvannut) emme pääse noihin lukemiin, hyvä, jos puoleen tuosta. Sydäntä raastaa! Ei pitäisi taas ottaa stressiä, eikä tuijottaa lukemia. On se vain paljon helpommin sanottu kuin tehty. Melkein voisin pian antaa mitä tahansa, että lapsi alkaisi syömään kunnolla.

Ensin kuitenkin täytyy voivotella ja purkaa vähän sydäntä. Aada oli melkein viikonpäivät kuumeessa ja kauheassa flunssassa. Ruokaa tyttö ei suostunut syömään juuri ollenkaan, eikä kumma kyllä maita vieläkään juuri ollenkaan. Viimeinen kuumepäivä oli kuitenkin jo keskiviikkona. Maanantaina pappa hoiti kuumeista tyttöä, tiistaina kävimme aamupäivästä lääkärissä tarkistuttamassa korvat varmuuden varaksi, mutta löydöksenä oli kuitenkin vain punainen kurkku. Lusikkaruokaa tyttö ei suostunut syömään ollenkaan, mutta ranskalaiset perunat, keksit, pillimaito, pillimehu ja pillillä myöskin juotava Kidius ovat tehneet kohtalaisesti kauppansa. Isukki oli koti-isinä tiistain ja keskiviikon, torstaina Aadaa hoiteli jälleen pappa ja perjantaina äiti-ihminen oli vapaapäivällä ja mikäs se parempi tapa vietellä vapaa päivää kuin sairastua samaan flunssaan, mikä Aadalta on jo parantumassa. Lämmöissä löytyy ja räkä roiskuaa. Saa nähdä, ehdinkö toipua tästä maanantaiksi työkuntoon saakka.

Meille on myös muuttanut viimeaikoina Uhma. Kysytpä Aadalta mitä tahansa, vastaus on "EIKÄ". Mitä siis kysellä turhia! Välillä kyllä tuntuu, että "EIKÄ" pitää sanoa ihan periaatteesta, sillä hetken päästä tyttö pyytää monesti itse samaa asiaa, mitä olemme hänelle hetki sitten tarjonneet. Tytön mieli pahoittuu hetkessä ja kiukkua kestää muutaman minuutin. Onneksi Aada ei yleensä jaksa kauaa yhden harmistuksen ympärillä pyöriä, vaan pian leikit jatkuvat taas iloisena.

Pian pitäisi alkaa miettiä Aadan tulevia 2-vuotis syntymäpäiviäkin. Eniten harmittaa Aadan hapsutukka, johon en todennäköisesti tule saamaan edes minkään asteista poninhäntää, puhumattakaan muista tyttömäisistä hömpötyksistä. Tuntuu, että kaikkien muiden kaksivuotiailla tytöillä on saparot tai letit, mutta meidänpä Aadalle on neljä hapsua ristissä päälaella ja ihana takatukka (jota muuten lyhensin sentin, kun hapsotti niin hassusti). Isukki tänään lohdutteli, että kai me vanhemmatkin olemme sitten olleet samanmoisia hapsutukkia pienenä. Onhan se varmaan niinkin. Kai niitä kampauksiakin ehtii vielä tekemään.

Tämä äiti-ihminen ei nyt oikein tiedä, mikä tässä elämässä on niin väsyttävää tällähetkellä. Sekö, että arki tuntuu olevan sitä yhtä ja samaa tasapaksua rautalangan vääntämistä, vai onko pahinta herätä aamulla oletetun kukonlaulun aikaan ja hakea hoidosta ylipirteä hippiäinen juuri silloin, kun itselle maittaisi parhaiten päiväunoset. Päätä särkee ja kahvia kuluu. Ajattelen jo kauhulla sitä hetkeä, kun kelloja siirretään taas kesään päin ja aamuherätys tapahtuu jo ennen kuin kukko ehtii edes silmäänsä raottaa. Äiti-ihminen ei voi ymmärtää moista kellojen vääntelyä. Samalla laillahan sitä valoisaa riittää kesällä myös siitä iltapuolesta... ja silmätkin pysyvät huomattavasti paremmin auki iltapuolesta kuin aamutuimaan. Sitähän pian aamuäreyksissään saa neulojen kanssa pahaa jälkeä aikaiseksi.

Aadulaisen syömätouhut ovat taas ihan mahdottoman hankalia. Hoidossakin ruoka on maittanut huonommin ja kotona päivällistä meni tänäänkin vain viisi lusikallista. Omatekoinen sämpylänpuolikas upposi kyllä maidon kera. Iltapuuroa tyttö söi myös vain pari lusikallista. Vaihtoehtoinen jugurttikaan ei kelvannut. Sämpylänpala ja maito tekivät onneksi kauppansa. Äiti-ihminen ei voi ymmärtää, miten tuollaisella syömisellä voi elää, saatika sitten kasvaa. Olisikohan taas hampaita tulossa? Välillä Aada söi taas jo hyvinkin. Ihmettelin jo välillä, että mikä tyttöä vaivaa, kun syö niin järjettömiä annoksia. Nyt sitten tilanne taas aivan päinvastainen. Ottaisi oppia äiti-ihmisestä, joka ei ole ruoan kanssa nirsoillut ja on kyllä sen näköinenkin.

Huh! Onneksi on perjantai. Tämä äiti-ihminen ei olisikaan enää jaksanut yhtään arkipäivää enempää yhteen putkeen. Mennyt viikko onkin ollut "raskas" pumpulihääpäivineen ja tulipa äiti-ihmisellekin taas yksi ikävuosi (ja vuosirengas) lisää kannettavakseen. Huomenna olisi tarkoitus viedä Aada mummolaan hoitoon ja painua kaksin isukin kanssa baanalle (ihan päivällä vain). Tarkoitus olisi käydä ulkona syömässä ja leffassa (todennäköisesti torkkumassa).

Aada tuntuu viihtyvän päivähoidossa vähän liiankin hyvin. Aamulla tyttö juoksee leikkeihinsä isukilta niin sukkelaan, että isukki saa poistua paikalta ilman mitään ongelmia saatika heilutuksia. Iltapäivällä Aadaa hakiessani, tyttö ei ole huomaavinaankaan äiti-ihmistä ja leikit jatkuvat katkeamattomina. Tyttö huutaa kurkku suorana, kun yritän pukea ja suostutella kotimatkalle. Taitaa Aada tykätä kovasti hoitotädistä ja leikkikavereistaan. Tänään Aada oli rakentanut palikkatornin hoidossa. Hoitotäti arvuutteli äiti-ihmiseltä, että kuinka korkean tornin Aada oli onnistunut rakentamaan. Veikkasin, että palikoita oli pysynyt tornissa 4 kappaletta. Katselin taidokasta tytärtäni suu auki, kun hoitotäti kertoi Aadan palikkatornin käsittäneen kaikkiaan 12 palikkaa. Mieletön rakennusinsinööri! Itse en kykene varmaan tänä päivänä saamaan niin isoa tornia kasaan.

Lisäksi Aada on viimepäivinä ollut kovin kiinnostunut vaatteiden pukemisesta. Kengäthän suljahtavat jalkoihin jo kuin vanhalla tekijällä, samoin pipo ja käsineet. Haalarin pukemista Aada harjoitteli tänään ahkerasti... juu, onnistuihan tuo roudaamaan haalarinsa olohuoneen lattialle ja istumaan sen päälle työntäen jalkoja puntteihin. Siitä se kait lähtee! Vielä, kun jaksaisi kiinnostua siitä syömisestä itse. Välillä jo meni lusikka hienosti suuhun, mutta taas ei kiinnosta ruoka oikeastaan yhtään. Muusia kyllä pyytää, mutta sitten, kun saa haluamaansa, niin ei kuitenkaan meinaa kelvata... Ei syötettynä eikä itsenäisesti. Huoh! Kovasti tyttö on silti venähtänyt pituutta. Ei tyttöä mitattu ole, mutta 80 cm vaatteet ovat jääneet pääsääntöisesti pieniksi ja 86 cm otettu käyttöön. Täytyisi taas  jaksaa joku päivä käydä Aadan vaatteet lävitse ja karsia pieneksi jääneet joukosta pois. Täytyisi vain jostakin saada lisäpoweria homman hoitamiseen. Tämä äiti-ihminen herää aamulla niin aikaisin, ja tekee sen verran hektistä hommaa päivät, ettei todellakaan ole normi kotitöiden jälkeen mikään tehopakkaus... ei lähellekään. Palikka, mikä palikka!